Minkälainen kuvataide sopii hoitoympäristöön?
Taiteilija Wiwi-Helena Miettinen on kuuden vuoden ajan kartoittanut sairaaloiden vuodeosastojen ja
vanhainkotien potilaiden, asukkaiden ja henkilökunnan kuvataiteellisia tarpeita ja toiveita.
RIITTA AHONEN
-Vuodeosastoilla ja vanhainkodeissa vietetään elämän vaikeimpia, usein pitkiäkin jaksoja.
Silloin ympäristön merkitys korostuu, mutta silti ympäristöä pidetään usein epäviihtyisänä, toteaa Miettinen.
-Taideteos, joka voi terveelle olla elämys, saattaa sairaalle tai muuten heikkokuntoiselle olla jotain aivan muuta.
Visuaalista ympäristöä suunniteltaessa pitäisikin ottaa huomioon esimerkiksi hahmotushäiriöt, heikkonäköisyys,
henkinen tai fyysinen voimattomuus.
Taiteilijana olisi Miettisen mielestä ikävää, jos olisi tehnyt tai hankkinut sellaisen työn, josta potilas pahoittaa mielensä.
-Ongelma on usein se, että potilaiden mieliaiheita ei ole huomioitu. Seinille on laitettu, mitä on saatu.
Hoitolaitoksiin on myös annettu ylijäämätaidetta tai teoksia, joita ei ole haluttu muualle.
Hoitoympäristö pitäisi kuitenkin nähdä hoitotavoitteiden kannalta tavallista vaativampana, sillä sehän on osa hoitoa, sanoo Miettinen.
Vanhus luuli taideteosta kuolleeksi naiseksi
Erään vakavasti sairastuneiden osaston päiväsalissa on teos, jossa harmaalla pohjalla on musta neliö.
Se on katselijoiden mielestä kuolema, haudan pohja tai kuoleman portti.
Eräs heikkokuntoinen vanhus muutti kauniiseen vanhainkotiin, mutta katsellessaan ikkunasta ulos hän
näki figuurimaisen, makaavaa ihmistä esittävän veistoksen.
-Vanhus järkyttyi sydänjuuriaan myöten, sillä hän luuli, että ulkona on kuollut nainen.
Kuollut nainen ei helpottanut ollenkaan vanhuksen kotiutumista, Miettinen sanoo.
-Taiteellisesti korkeatasoinenkaan taideteos ei sovi hoitoympäristöön, jos se hahmottuu kielteisesti,
uhkaa turvallisuuden tunnetta tai ei avaa myönteistä sisältöä ja välitä hyvää oloa.
Eräs vanhus sanoi Miettiselle, että Miun pitää varroo tuota kuvioo näkemäst ku miun alkaa silmis vilisemmää ja päähä koskemmaa!
Hoitotaide tukee hoitoa
Selvittäessään hoitoympäristöjen kuvataidetarpeita ja visuaalisia kriteereitä Miettinen alkoi
kutsua hoitotyötä tukevaa taidetta hoitotaiteeksi.
-Hoitotaide tulee soveltaa käyttötaiteeksi erilaisiin hoitotiloihin niin, että se täyttää sisältöä, tekniikkaa ja käytännöllisyyttä
koskevat erityisvaatimukset. Hoitotaiteen palveleva lähtökohta edellyttää kunnioittavaa, nöyrää ja auttamishaluista asettumista
hoidettavan rinnalle jo suunnitteluvaiheessa.
-Hoitotaide on hyvän mielen taidetta, jonka tehtävä on luoda turvallisuutta ja lisätä toivoa, rohkaista ja antaa luottamusta
henkisen tai hengellisen tuen tarpeessa. Hoitotaide on sisällöltään lähellä potilasta tai asukasta. Vanhuksille se voi
sisältää elementtejä heidän menneisyydestään, muistoja työstä ja askareista, muistoja, joiden ääreen on hyvä palata elämän
iltaruskon aikaan, sanoo Miettinen.
Hoitotaidetta voivat hänen mukaansa olla myös kertomuksiin ja satuihin liittyvät kuvat,
joita läsnä oleva taiteilija maalaa lapsipotilaille.Ne antavat hyvää mieltä ja muuta ajateltavaa kipuun ja pahaan oloon.
Oma kokemus antoi kipinän
Kipinän potilasta palvelevaan kuvataiteeseen Wiwi-Helena Miettinen sai ollessaan 1980-luvun alussa hoidettavana korva-,
nenä- ja kurkkutautien osastolla.
Viereiseen vuoteeseen tuotiin leikkauksesta tyttö, joka ei voinut puhua seuraavanakaan päivänä ja joka itkeskeli suruissaan ankeassa huoneessa.
Miettinen kaivoi laukustaan akvarellilehtiön ja värit ja maalasi paperille värikkäitä kukkia, ja ojensi sen tytölle.
Tytön kyyneleet kuivuivat siihen, eikä Miettinen nähnyt hänen enää itkevän.
Mietin jälkeenpäin, että jos taiteen avulla voi tukea hoitoa ja lievittää potilaan pahaa oloa, miksi en sitä tekisi.
Luontoaihe toivotuin
Etsiessään vastauksia Miettinen teki Terve-Sos 2001 -messuilla kirjallisen kyselyn siitä,
millaisia aiheita ja tunnelmia vastaajat haluaisivat taideteoksiin, jos he olisivat pitkäaikaishoidossa.
-Sain kaikkiaan 307 aihe- ja tunnelmatoivetta. Vastaajia oli 180 ja he olivat miltei sataprosenttisesti työikäisiä.
Moni oli kirjannut useampia toivomuksia ja luonnehdintoja.
Kaikista toiveista 70 prosenttia liittyi luontoon. Maisemissa esimerkiksi vesi, metsä, taivas, koti- ja maaseutu korostuivat.
Niissä haluttiin enimmäkseen nähdä kesää, aurinkoa, valoa ja värejä.
Vastaajista 33 prosenttia toivoi myös tiettyjä hengellisiä aiheita, Miettinen kertoo.
-Ilmaisun toivottiin olevan esittävää, elävää, kaunista ja rauhoittavaa.
Tunnelmiltaan haluttiin onnellisia, iloisia, valoisia, turvallisia, armoa, lämpöä ja rakkautta tulvivia tauluja.
Luovuudella voisi ankeimmatkin hoitotilat muuttaa viihtyisiksi, Miettinen uskoo.
Mielikuvitus ja nykytekniikka antaisivat siihen valtavasti mahdollisuuksia.
On vain tiedostettava näkyvän ympäristön olevan osa hoitoa.
Taulun kissaa voi silittää
Miettinen on löytänyt visuaalisia ilonkin aiheita ankeiden ympäristöjen lomassa.
-Monesti kiireinenkin henkilökunta toimii yhteishengessä, kun se suunnittelee kuvataidetta hoidettaviensa henkiseksi ja hengelliseksi tueksi.
Hehän tietävät parhaiten hoitotyönsä vaatimukset ja vaikkapa dementiaosaston haasteet.
Miettinen on itsekin maalannut taidetta hoitolaitoksiin.
Muun muassa Ristiinan Vaarinsaaren vanhainkodin kahden päiväsalin kookkaat terapeuttiset maisemamaalaukset
ovat Miettisen työtä 1990-luvulta.
-Yhdessä henkilökunnan kanssa kyselin asukkaiden taustoja, elämänkaaria ja historiaa.
Omaa menneisyyttä koskevat elementit herättävät muisteluita, vahvistavat identiteettiä ja lisäävät viihtyisyyttä.
Hoitoa tukevan taideteoksen jokaisen yksityiskohdan täytyy olla harkittu, hän sanoo.
Vaarinsaaren dementiaosastolle kesäsunnuntain levollista tunnelmaa luo seinämaalauksen aurinkoinen pihapiiri.
Se on kuvattu selkeästi läheiseksi ja maalauksen pinnat ovat pesunkestäviä.
Etualalla loikoilee kissa, jota eräs asukas käy silittämässä.
Kuvataiteilijoita hoitolaitoksiin
1990-luvulta saakka Miettinen on tehnyt myös hoitoympäristöihin sopivia alttariteoksia, joiden aihepiirin ja sisällön
hän on suunnitellut potilaiden ja henkilökunnan toiveita huomioiden. Kannettava alttarikaappimalli valmistui vuonna 1999.
Sen takaosaan mahtuu jopa sadan hengen ehtoollisvälineet.
Vaikka vanhusten- ja sairaanhoidosta tingitäänkin nykyään, Miettinen toivoo edesmenneen tohtori AnttiAlangon lailla,
että Suomeenkin perustettaisiin kuvataiteilijoille työpaikkoja hoitolaitoksiin.
-Sairaaloihin on palkattu taiteilijoita monessa Euroopan maassa.
Mistä saisimme varat vaikkapa muutaman vuoden koeluonteiseen ja raportoivaan työhön materiaaleineen?
Pelkkä vapaaehtois- tai oheistyö ei vastaa tarvetta eikä se ole riittävän kehittävä ratkaisu.
Hyvin tehdystä hoitotaiteesta olisi pitkäaikaista iloa.