Vanhainkodeissa ja palvelutaloissa seinämaalauksiin voi sisällyttää elementtejä,
joiden virittämänä voidaan eläytyä muistelu- ja liiketerapiaan.
Potilaille läheiset aiheet voivat vahvistaa identiteettiä,
auttaa hoitotavoitteissa ja luovat viihtyisyyttä.

Paikan päällä toteutettava maalaustapahtuma voi olla mielenkiinnolla
seurattava ohjelmanumero. Teosten suunnitteluun voivat antaa toiveita
myös henkilökunta ja asukkaat.

Terapeuttisia maalauksia saa koskettaa, sillä ne voi tarvittaessa myös pestä.
Teokset ovat osa elämää, niitä ei tarvitse varoa.

Vaarinsaaressa muistihäiriöisten osastolla silmät vievät retkelle levolliseen
maalaispihaan. Etualalla oleva kissa herättää asukkaiden hellyydentunteita
ja houkuttelee silittämään. "Juhannuksen aikaan" -teos yhdistää asukkaita
lämpimällä tavalla muistelujen ja keskustelujen kautta.
Ristiinan Vaarinsaaressa tekemääni "Onkiranta" -perinnemaisemaan
on suunniteltu vanhuksille monia muistelu- ja liiketerapiaan
virittäviä yksityiskohtia. Teoksen koko on noin 2 x 1 m.
Vanha tupa -maalaus Juankosken Dementia -kotiin 2007.
Maalaus on kooltaan 120 x 110 cm.
Samankokoisia ovat myös Vanha tupa -maalauksen rinnalle tehdyt
Näkymä maitolaiturilta ja Vanhaa Pihaa.
Vanhaa Pihaa.
Maalaus on kooltaan 120 x 110 cm.
Näkymä maitolaiturilta.
Maalaus on kooltaan 120 x 110 cm.

SEINÄMAALAUKSIA LAPSILLE

Srilankalaisen lastenkodin seinässä hymyilee lohduttavasti iloinen enkeli.
Valmistunut vuonna 1996. Teoksen koko noin 120 x 90 cm.
Kukkia aalloille
Viidakkorannassa virtahepo uimassa 2007. Teoksen koko noin 250 x 200 cm.